Tiedotteet

Kotien etäarjessa lisääntyvät älyteknologia ja erilaiset etäpalvelut

Tänä päivänä moni tekninen asia helpottaa perheiden arkea, mikä ei olisi ollut mahdollista vielä 10 vuotta sitten.

 

Koteihimme ei ole rantautunut yksin älyteknologiaa käyttäviä laitteita, vaan myös runsas määrä erilaisia etäpalveluita. Vuosi 2020 lähes kaksinkertaisti etätyöpaikkojen määrän, mikä näkyy myös etäpalveluiden räjähdysmäisenä kasvuna.

 

Poikkeusaika pakotti meidät muuttamaan ostotottumuksiamme. Ruokatilauksen tekeminen kaupan verkkopalvelusta tai aterian tilaaminen ravintolasta kotiovelle tuli monelle tutuksi. Liikunta siirtyi ulos, tai nettiin sekin. Näillä aloilla toimivat verkkokaupat ovat arviolta kaksinkertaistaneet myyntinsä. Verkkopalvelut, jotka olivat aloittaneet digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen ennen poikkeusaikaa, ovat kasvaneet jopa satoja prosentteja – jopa ulkomaita myöten.

 

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -ohjelman yksi tavoitteista on palvelujen yhdenvertainen saatavuus. Tämä on tärkeä asia alueilla, joissa etäisyyden palveluihin ovat pitkiä. Valokuitu tasa-arvoistaa ja helpottaa elämää monella tavalla, esimerkiksi mummun ja papan luona voi olla pidempään, koska toimivat yhteydet mahdollistavat opiskelun ja työntekemisen etänä.

Valokuitu pitää kodin kiinni muuttuvassa ajassa

 

Vain muutos on pysyvää. Vielä 10 vuotta sitten pärjäsimme mainiosti 5 megan yhteydellä. Nyt pärjäämme 100-200 megan yhteydellä. On arvioitu, että jo vuonna 2023 tarvitsemme 1000 megaa, mikä luo melkoista painetta nettiyhteydelle, jos se on jotain muuta kuin valokuitua. Valokuidun arvioitu käyttöikähän on peräti 50 vuotta!

Nettishoppailu

Verkkokaupat ja erilaiset verkkopalvelut ovat kasvattaneet voimakkaasti suosiotaan.

Millaisiin nettipohjaisiin palveluihin perheet ovat jo tottuneet?

  • Matkat! Matkatoimistoja ei näy enää samaan tapaan kaupungilla kuin joitain vuosia sitten. Ihmiset ovat siirtyneet tilaamaan matkansa netistä.
  • Yksityisten lääkäripalveluiden käyttäjät ovat voineet hoitaa osan asioinneistaan verkkoyhteydellä lääkäriin. Käytäntö on yleistymässä myös julkisella puolella.
  • Kirjakaupat. Olemme jo tottuneet hyvin tilaamaan kirjamme netistä, kuin myös äänikirjat.
Huono nettiyhteys

Pätkivä netti kiristää pinnaa silloin, koska se vaikeuttaa arjen sujuvuutta.

Miten heikko nettiyhteys vaikeuttaa arkea?

  • Maataloudessa tarvittujen ohjelmistojen lataaminen voi olla hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta, jos yhteys pätkii.
  • Et pysty pitämään videota päällä videoneuvotteluissa, liittyipä videoneuvottelu sitten työhösi, opiskeluusi, asioiden hoitamiseen tai vain kuulumisten vaihtoon läheisen kanssa. Yhteytesi voi olla niin heikko, että toisen henkilön päällä pitämä video voi pudottaa sinut linjoilta.
  • Television katselu voi nostattaa kiukkua, jos uusi älytelevisio vaatii enemmän potkua netiltä, jos nettiyhteyden laatu on huono. Tämä näkyy lähetyksen jumittumisena ja pätkimisenä.
  • Valokuiduttomuus lisää stressiä, jos arjessa on toistuvasti toimia, jotka pätkivät tai eivät toimi puutteellisen yhteyden vuoksi.
  • Yrittäjällä nettiä käyttävän maksupäätteen toimivuus on vaakalaudalla, jos se ei ole valokuidun päässä.

 

”Etuovi -sivuston tekemän kyselyn‍ mukaan jo 90 % suomalaisista asunnonostajista on kiinnostuneita kokeilemaan etäesittelyä.”

 

Citroen autoesittely

Autojen etäesittelytkin ovat osa uutta arkeamme.

Millaiset palvelut ovat uusia perheille?

  • Autoesittelyt. Voit varata autoesittelyn etänä. Tällöin säästät aikaa, kun voit seurata myyjää, joka kertoo sinulle haluamasi autosta ja kulkee liikkeessä kameran kanssa näyttäen sinulle kaiken tarpeellisen. Voit varata näytön yhteydessä koeajon haluamallesi mallille.
  • Asuntoesittelyt. Etänä nähtävässä asuntoesittelyssä voi saada paremman kuvan asuntokohteesta kuin esittelykuvissa, sekä voi esittää tarkentavia kysymyksiä esittelijälle. Tästä on etua erityisesti silloin, jos kohteeseen on pitkä matka, eikä halua käyttää aikaa, mikäli asunto ei täytäkään omia kriteereitä. Asunnon kauppakirjan voi tehdä myös etänä, jolloin tunnistaminen pankkitunnuksilla toimii kaupanvahvistajana.
  • Etäkuntoutus. Erityisesti poikkeusaikana seniori-ikäisen ihmisten liikkuvuus on vähentynyt, jolloin etäkuntoutuksesta on hyötyä ja iloa.
  • Monipaikkaisuus on tuonut mukanaan myös etätyöhaastattelut.
  • Urheilutapahtumien striimaukset. Tästä on iso ilo esimerkiksi mummulle ja vaarille, jotka voivat seurata lapsenlapsen jalkapallokisaa netin kautta.

 

 

Anna meidän tuoda tulevaisuus ulottuvillesi.

 

 

 

Lähteet:

https://smilee.io/

https://soteuudistus.fi/-/perusterveydenhuoltoa-etana-ja-lahella-kainuussa

https://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2021/etatyo-yleistyi-eniten-aloilla-ja-alueilla-joilla-sita-ennen-tehtiin-vahiten/

https://www.nngroup.com/articles/law-of-bandwidth/

https://www.businessfinland.fi/ajankohtaista/blogs/2020/korona-kiihdyttaa-kaupan-murrosta

https://www.etuovi.com

 

 

 

0

You must be logged in to post a comment.