Blogitekstit

Valokuituhanke: Pitkä mutta palkitseva matka kohti nopeampaa nettiyhteyttä

Tänään blogissamme tarkastellaan valokuituhankkeen eri vaiheita. Vaikka toivommekin kovasti, että voisimme poimia valokuidun lähikaupan hyllyltä ja napsauttaa sen toimintaan saman tien, prosessi on todellisuudessa pidempi ja pitää sisällään jo ennen rakentamista useita valmisteluvaiheita.

Tuumasta toimeen – selvitys ja suunnitelma

Valokuituhanke alkaa usein selvitysvaiheella, jossa alueella kartoitetaan kiinnostusta nopeiden yhteyksien käyttöön. Tässä yhteydessä tehdään myös alustava verkkosuunnitelma ja koostetaan kustannusarvio.

Rahoitus kuntoon

Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla, joilla etäisyydet ovat pitkiä, valokuituhankkeille on mahdollista usein saada julkista rahoitusta. Julkisella rahoituksella mahdollistetaan valokuituverkon syntymistä myös alueille, joille ...

Lue lisää →
0

Miksi koti kannattaa varustaa valokuidulla ennen myyntiä?

Valokuitu ja sähköauton latauspiste. Siinä ovat kaksi asiaa, mitä ostajat tänä päivänä ensimmäisenä kysyvät etsiessään uutta kotia, kertoo kiinteistönvälittäjä Tytti Laitila Avilla LKV:lta. Kaupungista maalle muuttavilla voi työnantaja pysyä samana, koska etätöissä paikalla ei ole merkitystä,  mutta toimintavarmalla nettiyhteydellä on suuri merkitys.

 

Avilla LKV pyöräyttää kohteesta etänäytön tarvittaessa. Tähän mennessä suurin osa uutta kotia etsivistä ovat kuitenkin suosineet ylivoimaisesti eniten perinteistä näyttöä. Mahdollisen uuden kodin tunnelma halutaan kokea paikan päällä, sillä onhan kyse kuitenkin isosta investoinnista, Tytti kertoo.

 

Nykyään ilman hyvää ...

Lue lisää →
0

Kotien etäarjessa lisääntyvät älyteknologia ja erilaiset etäpalvelut

Tänä päivänä moni tekninen asia helpottaa perheiden arkea, mikä ei olisi ollut mahdollista vielä 10 vuotta sitten.

 

Koteihimme ei ole rantautunut yksin älyteknologiaa käyttäviä laitteita, vaan myös runsas määrä erilaisia etäpalveluita. Vuosi 2020 lähes kaksinkertaisti etätyöpaikkojen määrän, mikä näkyy myös etäpalveluiden räjähdysmäisenä kasvuna.

 

Poikkeusaika pakotti meidät muuttamaan ostotottumuksiamme. Ruokatilauksen tekeminen kaupan verkkopalvelusta tai aterian tilaaminen ravintolasta kotiovelle tuli monelle tutuksi. Liikunta siirtyi ulos, tai nettiin sekin. Näillä aloilla toimivat verkkokaupat ovat arviolta kaksinkertaistaneet myyntinsä. Verkkopalvelut, jotka olivat aloittaneet digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen ennen ...

Lue lisää →
0

Maailman mielekkäintä sisäliikuntaa rakentamassa

Oletko nähnyt kauppakeskuksessa tai vaikkapa peruskoulussa liikuntaseinän, jonka edessä jopa liikuntaa karsastavat innostuvat hyppimään?

Olet silloin törmännyt kajaanilaisen CSE Entertainmentin luomaan liikunnalliseen peliin, jonka tavoitteena on saada ihmiset liikkumaan – oli kyseessä sitten nuori tai seniori. Tunne oman kehon kykenevyydestä on vahva motivaattori ja ilo onnistumisesta innostaa liikkumaan.

Peruskouluissa iWall innostaa lapsia ja nuoria liikkumaan liikuntatuntien ulkopuolella. Eikä siis vain heitä, jotka ovat luontaisesti liikunnallisia.

Jututimme CSE Entertainmentin kansainvälisestä myynnistä vastaavaa Juha Kauppista. Hän on tehnyt etätöitä jo silloin, kun ...

Lue lisää →
0

Vieläkö ehtii tilata?

Uusista valokuituhankkeista tiedotetaan aktiivisesti eri kanavien kautta. Olemme lähettäneet suorajakeluja postitse ja järjestäneet Valokuituinfoja toreilla ja Facebook-kanavallamme. Olet ehkä lukenut myös aiheesta paikallislehdestä. Mutta joskus käykin niin, että valokuituliittymä jää tilaamatta ennakkoon, ja asia tulee itselle ajankohtaiseksi vasta, kun kaivinkoneet ilmestyvät kotitielle. Onko jo myöhäistä tilata liittymä?

Kun valokuituhankkeen rakentamispäätös on tehty, ensimmäisessä vaiheessa ryhdytään suunnittelemaan tarkasti mille alueelle, teille ja tonteille valokuituverkko levittäytyy. Tilauksia on hyvä olla jo runsaasti tiedossa. Jälkikäteen tehtävät lisäykset ja muutokset aiheuttavat aina lisäkustannuksia.

Valokuituliittymän tilaamisen ...

Lue lisää →
0

Etätyön suosio jatkuu ja se näkyy myös Siikaverkossa!

Finnet-liitto teetti tutkimuksen valokuidusta ja verkkoyhteyksistä maaliskuussa 2021. Kohderyhmänä olivat 15-79-vuotiaat suomalaiset. Kaksi kolmasosaa vastaajista aikoo jatkaa etätöiden tekemistä useammin verrattuna koronapandemiaa edeltävään aikaa. Tutkimuksessa selvisi myös se, että valokuituyhteyden käyttäjillä on vähiten häiriöitä verkkoyhteyksissään.

Valokuituyhteys mahdollistaa etätyön

Tutkimuksessa selvisi, että kahden kolmasosan mielestä etenkin valokuituyhteys tekee etätyön tekemisen mahdolliseksi. Tulevaisuudessa etätyö, liikkuva työ ja monipaikkainen työ lisääntyvät. Digitalisaatio synnyttää uusia työtehtäviä. Uuden työaikalain mukaan työt voi tehdä työpaikalla, kotona tai jossakin muualla, vaikkapa kahvilassa. Etätyö kuuluu nyt aidosti työaikalain säännösten ...

Lue lisää →
0

Asiakastarina: Valokuitu kannattaa hankkia nyt, kun se on saatavilla!

 

Taiteilija Reijo Piipponen kuuli Kajaanin valokuituhankkeesta ensimmäisten joukossa. Siikaverkko Osuuskunnalle myönnettiin tukea valokuituverkon rakentamiseen Kajaanin läntisille ja eteläisille kylille vuoden 2020 lopussa. Nyt meneillään on tiedotushanke, jonka tarkoituksena on levittää valokuidun ilosanomaa ympäri kyliä.

 

Siikaverkkoa on markkinoitu esimerkiksi yhteistyössä kyläyhdistysten kanssa.

– Kuulin valokuituverkosta useasta eri paikasta ja tilaisuudesta. Osallistuin myös kyläyhdistyksen valokuituiltaan, Reijo Piipponen kertoo. – Ensin valokuitu mietitytti ja hinta pelotti, mutta keskustelu nuorison kanssa auttoi. Nyt olen innoissani asiasta!

Piipponen kertoo, että hänen poikansa ovat välillä käymässä hänen luonaan, ja ...

Lue lisää →
0